Arvot

Lifa Air - kotimainen valmistaja

Teemme työtämme puhtaan hengitysilman puolesta. Meille on suuri kunnia toimia suomalaisen yhteiskunnan toiminnan ja kansallisen huoltovarmuuden kannalta keskeisten tuotteiden eli hengityksensuojaimien ja kirurgisten suu-nenäsuojusten valmistajana Suomessa.

Haluamme taata kotimaisella työllämme luotettavien ja kansainvälisten standardien mukaisten kirurgisten suu-nenäsuojusten ja hengityksensuojainten saatavuuden ammattilaisten ja kuluttajien käyttöön kaikissa olosuhteissa. Covid-pandemian myötä on tärkeämpää kuin koskaan, että voimme hyödyntää 30 vuoden aikana kertynyttä teknologiaosaamisemme asiakkaidemme terveyden edistämiseen.

Olemme ylpeitä osaamisestamme, toimitusvarmuudestamme, tuotteidemme korkeasta laadusta sekä kyvykkyydestämme reagoida nopeastikin muuttuviin olosuhteiseen. Laatu, tieteellisyys, turvallisuus, avoimuus ja proaktiivisuus ovat meitä ja ammattilaisiamme eteenpäin ajavat arvot.

Haluamme olla osaltamme luomassa arvoa, työtä ja turvallisuutta suomalaiselle yhteiskunnalle. Meille on tärkeää, että jokainen työntekijämme kokee tekevänsä merkityksellistä työtä.

Lue lisää meidän tarinasta.

Ota yhteyttä

    This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.